![]() |
||||
![]() |
||||
|
|
||||
Olen syntynyt 1975 Thueringenissä, Saksassa ja asunut Suomessa vuodesta 2002. Nykyään perheeseemme kuuluu itseni lisäksi suomalainen aviomieheni sekä kaksi pientä lasta. Olen koulutukseltani ympäristöinsinööri ja työskennellyt erilaisissa ympäristönkehitysprojekteissa ympäri maailmaa, kunnes Suomesta tuli uusi kotini. ![]() Joogaan tutustuin odottaessani esikoistani vuonna 2003. Silloin hain
joogaamalla apua pahoihin selkävaivoihini. Siitä lähtien
olen harrastanut ja
opiskellut Hatha joogaa säännöllisesti, ja innostukseni joogaa kohtaan on vain jatkuvasti kasvanut. Opiskelen parhaillaan joogaopettajaksi Suomen Joogaliiton joogaopistossa. Lisäksi olen osallistunut täydentävään koulutukseen: olen mm. suorittanut Dinah Rodrigues:n "Hormone Yoga Therapy" (hormonijooga) koulutusohjelman Berliinissä v. 2009 sekä Yoga Vidyan lastenjoogaopettajakurssin keväällä 2010. Olen toiminut pari vuotta joogaohjaajana mm. Kauniasten Kansalaisopistossa, Helsingin Aikuisopistossa sekä työpaikkajoogassa. Hormonijoogakursseja olen ohjannut pääkaupunkinseudulla ja muualla Suomessa. Olen myös kirjoittanut kirjan "Hormoniharmoniaa ruokavalion ja joogan keinoin" yhdessä Varpu Tavin kanssa. |
||||
|
||||
![]() |
||||